Wednesday 23 May 2012

A Century Ago in Russia, Part II

Skannasin ja parantelin lisää näitä vanhoja viime vuosisadan alun valokuvia. Kaikkia vanhoja tahroja en halunnut poistaa, vanhat kuvat voivat mielestäni myös näyttää vanhoilta. Näistä kuvista ei saa paljaalla silmällä paperiversioina juurikaan selvää. Skannaaminen ja tummentaminen auttoivat asiaa edes vähän.


Tästä alla olevasta kuvasta pidän erityisesti, vaikka kuvasta onkin vaikea saada selvää. Suurensin kokoa tähän, jotta se hahmottuisi paremmin. Näissä vanhoissa kuvissa itseäni kiinnostavat erityisesti ihmisten pukeutuminen ja kasvojen ilmeet.


Kaikki nämä kuvat ovat tosiaan 1800-luvun loppupuolelta tai aivan 1900-luvun alusta. Alimman kuvan eturivin pieni tyttö, Helena, on syntynyt vuonna 1897, joten alin kuva on luultavasti vuodelta 1904.





Monday 21 May 2012

ABC Pictures from the 70's

Vanhempieni talosta löytyy jatkuvasti kaikenlaista mielenkiintoista. Kuten nämä äitini (eläkkeellä oleva opettaja) piirtämät aakkoskuvat. Kuvia voisi pitää lastenhuoneen seinällä vaikka kehystettyinä. Alta löytyviä saa vapaasti käyttää, kunhan liittää mukaan tiedon, että alkuperäiset kuvat on piirtänyt Pirkko-A. Virtanen. Kuvia ei saa käyttää kaupalliseen tarkoitukseen ilman taiteilijan lupaa.

I always find something that interests me at my parents house. I found these ABC pictures yesterday. My mother (she is a teacher, now retired) painted the pictures in the 70's. They are so good, that you could hang them framed on the wall. :) They are for free use for your own private projects, but you are not allowed to use them for sale or resale or for the purpose of producing a document containing all or part of the copy.


 

Kuvat toimivat tietenkin ensisijaisesti suomenkielisinä, vaikka tarkemmin ajatellen myös ruotsin ja saksan kielissä on samanalkuiset aakkossanat.

Each letter matches a word in Finnish language, but they do have partly the matching letters in other languages like in German or in Swedish, too.


Tässä vielä "i" niin kuin "intiaani". Lisään aakkoskuvia vielä myöhemmin, kunhan ehdin skannata niitä ja retusoidakin täytyy vähän, sillä alkuperäiset kuvat on ajansaatossa hieman tahriutuneet.

Hier is "I" for an "Indian". I will add some more abc pictures in a couple of days.


Saturday 19 May 2012

Pretty Printed Pillows



Viimeisimpiin villityksiin kuuluu kankaanpainanta - olen hurahtanut siihen. Tyynyihin tulee tekstiä, yksiväristä, sillä moniväristä silkkipainotekniikkaa en vielä hallitse. Teen kalvot itse, joko silkkipainokehikkoon tai - hmm... enpäs paljastakaan vielä sitä toista tekniikkaa. ;) Joka tapauksessa tekstikalvoja voi käyttää useita kymmeniä kertoja ja reunoista tulee melko tarkat, väri ei siis leviä, joten jälki on ihan siistiä.

My latest passion is printing on fabric, just love it! I print mostly on pillows or on line fabrics and mostly text in one colour, because I don't know how to print in several colours yet. I make my own print sheets and can use them tens (maybe even hundreds) of times.   


Pääasiallisesti käytän kirpputoreilta löytämiäni tyynyliinoja. Tosin tällä hetkellä ne taitavat olla kysyttyä tavaraa, koska niitä on yhä vaikeampi löytää.


Vaakuna-aiheisesta tyynystä pidän erityisesti. Siinä on leimamainen Tanskan kuninkaallisen laivaston vaakuna. Kalvoa väkersin todella kauan ja tein sen itse asiassa kolmeen osaan, jolloin voin käyttää vain yhtä kohtaa vaakunasta, jos tarve vaatii. Alta löytyy kuva sisustuspussiin painetusta vaakunan osasta.




Thursday 17 May 2012

A Century Ago in Russia, Part I


Eivätkö nämä vanhat valokuvat olekin hienoja! Ne on otettu joko 1800-luvun lopussa tai 1900-luvun alussa Venäjällä. Löysin kuvat isäni kätköistä ja koska ne ovat todella huonokuntoisia (ja niitä on paljon), aion "pelastaa" ne skannaamalla kaikki koneelle. Parin vuoden sisällä suurimmasta osasta ei varmaan saa enää selvää, luulen.

Look these old photos taken at least a century ago, I find them so great! They are actually taken at the end of the 19th century or at the beginning of 20th century in Russia. Anyway, I found these treasures in my fathers house and because they are in very bad condition, I'm going to "save" them all by scanning them.






Ylemmässä kuvassa näkyvä kylvölaite on samanlainen kuin televisiosarjassa "Tanskalainen maajussi" (Bonderoeven). Työasu on hyvin virallisen näköinen. :)

The sowing maschine in that picture above looks exactly like the one in a television serie "Bonderoeven". :)


Tuesday 15 May 2012

Little Help for Home


Pyykkipoikapussi on mielestäni todella onnistunut, vaikka itse sanonkin. :) Siinä on iso tasku pyykkipoikia varten ja vanha puinen henkari kannattelee sitä. Painoin pussiin vanhanajanmukaisen logon "Pà L" (Pinces à Linges). Olen ommellut näitä viime viikkoina paljon, osa päätyi myyntiin ja osa on omassa käytössä - niihin kun voi varastoida muutakin kuin pyykkipoikia.

I just love this clothespin bag. It has a big pocket for clothespins and there is an old wooden coat hanger inside of it. I printed an oldfashioned monogram styled print on it. I've made quite a lot of them in a last couple of weeks, because I use them not just for clothespins, but for other items also.



Tämä toinen huushollin pikkuapulainen on pussipiilo - painoin siihen vanhanaikaisen kirjaimen, oliivikranssin ja vuosiluvun.

This other little help is a thin storing bag for plastic totes - have printed and painted an old fashioned wreath, an alphabet and a year on it.